Valitse kieli

Valitse maa

Edelläkävijyys on meidän DNA:ssa

Perustajamme filosofia ei ole vain hienoja sanoja, vaan käytämme sitä haasteiden ratkaisemisessa.
long shot of stairs in a glass office

Pyrkimyksemme tehdä työtiloista älykkäämpiä

Teemme elämästäsi helpompaa tekemällä työpaikat älykkäämmäksi ja hakemalla ainutlaatuisia oivalluksia.  Edelläkävijänä ja uudistajana olemme johtamassa asiakirjojen hallinnan ja tiedonhallinnan muutosta jo 60 vuoden ajan, jotta asiakkaamme olisivat ketterämpiä, toimisivat tehokkaammin ja olisivat asiakaskeskeisempiä.

Tärkeää on se, kuinka teemme yhteistyötä kanssanne

Kyocera Document Solutions on globaali ja eteenpäin suuntautunut, mutta tapamme työskennellä kanssanne on henkilökohtainen, käsi kädessä, ihmiseltä ihmiselle työskentelyä. Filosofiamme ja arvomme auttavat meitä suhtautumaan elämään oikealla tavalla ja toimimaan vastuullisesti, muuttamalla asioita parempaan suuntaan ja kunnioittaen ihmisiä ja ympäristöämme. Vain toimimalla filosofiamme mukaan  voimme tulla luotettavaksi, arvostetuksi liikekumppaniksi ja tehdä yhdessä muutoksen.

"Muutamme tiedon osaamiseksi, menestyäksemme yhdessä paremmin."

Ainutlaatuisia oivalluksia eduksesi

Ratkaisumme auttavat tehostamaan asiakirjaprosesseja ja automatisoimaan työnkulkuja toimistoissa ja teollisuudessa.

group of colleagues in a meeting

"Respect the Divine and Love People"

The philosophy of our founder, Dr. Kazuo Inamori, said Kyocera's mission is “to do what is is right as a human being”, a concept we include in all our decision making. By showing the importance of fairness and diligent effort, it serves as a paradigm for our conduct. 

close up of printed document

Everything begins and ends with you

One of our company’s first orders was from IBM. People said the product couldn’t be made. We didn't have the equipment or know-how, but worked day and night to create a prototype. And it worked. That’s what we mean by our customer-first approach. Listening, then using our skills and innovation to solve customer challenges, however tough.

Why our values and heritage matter

Discover what makes Kyocera different.

Evästeet ja yksityisyytesi

Käytämme välttämättömiä evästeitä varmistaaksemme verkkosivustomme asianmukaisen toiminnan. Tilastoevästeet auttavat meitä ymmärtämään paremmin, miten verkkosivustoamme käytetään, ja markkinointievästeiden avulla voimme räätälöidä sisältöä paremmin verkkosivustomme vierailijoille. Voit valita evästeasetukset käyttämällä alla olevaa "Asetukset"-painiketta tai valitsemalla "Hyväksy kaikki evästeet" jatkaaksesi kaikkien evästeiden käyttöä. Valitsemalla "Hyväksy kaikki evästeet" hyväksyt näiden evästeiden tallentamisen laitteellesi. Voit kieltäytyä näistä evästeistä valitsemalla "Hyväksy vain välttämättömät evästeet". Tässä tapauksessa annat meille luvan sijoittaa vain ne evästeet, jotka ovat välttämättömiä verkkosivustomme oikeaan näyttämiseen laitteellesi.

Evästeasetukset

Pakolliset kenttät

Käytämme evästeitä varmistaaksemme, että verkkosivustomme toimivat oikein, tai tarjotaksemme palvelun pyynnöstäsi (esimerkiksi evästeasetuksien hallintaan). Nämä evästeet ovat aina aktiivisia, paitsi jos asetat selaimesi estämään ne, mikä saattaa estää joitain verkkosivuston osia toimimasta odotetusti.

Pakolliset kenttät

Nämä evästeet antavat meille mahdollisuuden mitata ja parantaa verkkosivustomme suorituskykyä.

Pakolliset kenttät

Nämä evästeet sijoitetaan vain, jos annat suostumuksen. Käytämme markkinointievästeitä seurataksemme kuinka napsautat ja vierailet verkkosivuillamme näyttääksemme sinulle sisältöä kiinnostuksesi perusteella ja näyttääksemme sinulle henkilökohtaisia mainoksia.